sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Päivät 81-101

Tässä tulee monen viikon kuvat. On ollut hieman kiire ja viime päivityksestä onkin jo kolme viikkoa!

81. Ihanan valoisaa jo aamulla klo 7




82. Keskustasta on lumet jo sulannut niin monesta paikasta, että päätin lähteä pyörällä liikkeelle. Ihan outoa vaikka asun vain muutaman kilometrin päässä keskustasta niin meillä on vielä paljon lunta/loskaa.




83. Tutkin häkkivarastosta vanhoja laatikoitani ja löysin sieltä ala-aste aikaiset kirjevihot! Näitä on tosi kiva lukea näin monen vuoden jälkeen.




84. Töissä nukkarissa alkaa välillä itseä väsyttämään ja silloin yleensä otan selfieitä ja yritän muillakin tavoilla pitää itseni hereillä




85. Lähdettiin pääsiäiseksi mieheni isovanhempien mökille. Sain näin hienon hauen pilkillä. Päästettiin hauki takaisin järveen kuvien oton jälkeen.




86. Aamukuva. Jään pinnalle alkaa jo kerääntymään vettä




87. Tehtiin retki jäätä pitkin saarelle ja siellä paistettiin lettuja ja juotiin kahvia




88. Sain iskältä minipääsiäismunia




89. Ihanaa basilikaa




90. Syötiin iltaherkkuna vohvelia omenasosella, mustikoilla ja kermavaahdolla




91. Sairastuin inhottavaan oksennustautiin ja tein mustikkakeittoa. Se olikin sitten ainut ruoka, jota pystyin syömään.




92. N teki perjantain kunniaksi pizzaa. En tosin pystynyt, kun vähän maistamaan sitä.




93. Kahden ja puolen päivän sairastamisen ja nukkumisen jälkeen päätin lähteä käymään pienellä lenkillä. Ihana keväinen ilma




94. Vihdoin käytiin hakemassa mopo talvisäilytyksestä. Kunhan ilmat lämpenee ja yöpakkaset loppuu niin pääsen ajelemaan




95. Pistäydyttiin ystävän synttäreille. Oli taas niin herkkukakkua




96. Olin avaamassa päiväkotia jo ennen kuutta ja odotellessa ensimmäisiä lapsia lähettelin kuvia N:lle joka oli yövuorossa töissä. Ihanan väsyneenä




97. Meidän ihanat vuokran antajat kävivät kylässä ja toivat meille orkidean.




98. Kokkailin bataattihampurilaista




99. Silikoniseen kattilankanteen oli kerääntynyt vesipisaroita




100. Oltiin sara siskon kanssa kevätmessuilla mihin sain bloggaajapassin




101. Bus burgerissa herkuttelemassa


2 kommenttia:

  1. Nyt kävin pitkästä aikaa lukemassa sun blogia ja olit alkanut tekemään tätä haastetta! :-D jee! 94. kuvaan liittyen oon niin kade, mulla oli joskus mopska kanssa ja haluaisi ihan hirveesti taas ostaa että pääsis kesällä kruisimaan sillä.. vitsi. Pitäisköhän alkaa säästää rahaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sun blogissa törmäsin tähän ja otin haasteen vastaan! On ollut kyllä kivaa tälläistä tehdä ^^ Mopo on niin paras asia! Kannattaa ehdottomasti säästää ja ostaa tälläinen menopeli alle! Mun mopo on ostettu käytettynä, mut silti toimii kun mies ja appi sitä välillä huoltaa :)

      Poista