sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Sadonkorjuu

Taas oli aika kerätä sato maasta talteen. Tänä vuonna olimme tosi laiskoja viljelijöitä. Keväällä laitoimme siemenet maahan ja kävimme muutaman kerran kitkemässä penkkejä, mutta muuten toivoimme kasvien nousevan maasta ilman meitä. Kastellakaan ei tarvinut, kun luonto hoiti sen tehtävän ihan itse.

Tämän takia olimme yllättyneitä kuinka hyvän sadon saimme. Perunapenkkiin sujautimme keväällä hieman viljelyskäyttöön tarkoitettua hevosenlantaa ja se antoikin hyvän buustin perunoille. Minun ja isän perunat kasvoivat vierekkäin, isän ilman lantaa. Perunoiden määrässä ja koossa oli näkyvä kokoero.


Portti pellolle.



Lanttu.



Rakastuneet porkkanat ja kurpitsa.



Perunannosto.



Perunan koon hämmästelyä.



Siinä vielä kaikki. Kurpitsa on isän kasvattama, mutta saatiin maisteltavaksi se. Korissa on punajuuret. Punasipulit ei näy kuvissa ja retiisit ja herneetkin on jo syöty.

Osa kuvista on mieheni kuvaamia.

- Sini

1 kommentti: